ETUSIVU | IHMISETN2 Merimiehenkatu 29, Punavuori, Helsinki | +358 20 791 2510
N2
Author Archive
N2 kasvoi 101 %
N2 kasvoi 101 %

N2 kasvoi 101 %

N2 Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio (kuvassa) kertoo, että toimiston tavoite oli tuplata myyntikatteensa viime vuonna. N2:n myyntikate oli viime vuonna 3 817 000 euroa, kun edellisellä tilikaudella vastaava luku oli 1 901 000 euroa. “Rima jäi heilumaan, mutta yli mentiin”, Nurmio sanoo tiedotteessa. “Kesällä uskoimme vielä kovempaan kasvuun, mutta muutaman ison projektin siirtyminen vei pohjan vielä kovemmalta nousulta.” Liikevoittoa N2 teki 550 000 euroa. Taantumavuonna 2009 tulos oli niukasti positiivinen. “Kasvuun voi olla kohtuullisen tyytyväinen, mutta tulostasoon ei, 15 prosentin taso ei ole riittävä. Oikeampi taso asiantuntijabisneksessä on 25 prosenttia. Tähän pyritään jo tänä vuonna. Alalla tuntuu olevan vallalla käsitys, että kunhan tehdään edes voittoa, niin melko hyvin pyyhkii.” N2:n palkkalistoilla on yhteensä 36 henkilöä. Nurmion mukaan nuppilukua kasvatetaan rekrytoinneilla koko ajan. Ezpan kasvusta kertonut juttu herätti M&M:n keskustelupalstalla keskustelua myyntikatteen määrästä per nuppi. Nurmion mukaan kasvuyrityksissä myyntikatetta per nuppi pitää laskea vuoden lopun henkilöstömäärän sijaan keskimääräisellä henkilöstömäärällä. N2:n keskimääräiseksi henkilöstömääräksi tulee 28. “Eli myyntikate per nuppi meillä oli 136 000 euroa”, Nurmio kertoo. Nurmio kertoo toimiston budjetoineen tälle vuodelle myyntikatteen 50 prosentin kasvun. “Tarkoitus ei ole ottaa etunojaa rekryissä kannattavuuden kustannuksella, vaikka vahva tase antaisi siihenkin mahdollisuudet. Mennään laatu ja kannattavuus edellä. Uusista nimistä kerromme ensi viikolla”, Nurmio [...]

N2 Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio (kuvassa) kertoo, että toimiston tavoite oli tuplata myyntikatteensa viime vuonna. N2:n myyntikate oli viime vuonna 3 817 000 euroa, kun edellisellä tilikaudella vastaava luku oli 1 901 000 euroa. “Rima jäi heilumaan, mutta yli mentiin”, Nurmio sanoo tiedotteessa. “Kesällä uskoimme vielä kovempaan kasvuun, mutta muutaman ison projektin siirtyminen vei...
N2 Perusti sosiaalisen median osaamiskeskuksen
N2 Perusti sosiaalisen median osaamiskeskuksen

N2 Perusti sosiaalisen median osaamiskeskuksen

Facebook jo nyt markkinoinnin kannalta tärkeämpi kuin Google Markkinointiviestintään erikoistunut N2 on perustanut sosiaalisen median kaupallisen hyödyntämisen koulutukseen, suunnitteluun ja toteutukseen erikoistuneen N2 Social Media Hub -osaamiskeskuksen. Keskuksen vetäjänä toimii sosiaalisen median suomalainen auktoriteetti, Digitaalinen Jalanjälki -kirjan kirjoittaja ja N2:n strategi Riku Vassinen (28, KTM). – Tuoreiden tutkimusten mukaan yli 90% suomalaisista markkinointijohtajista on lisäämässä panostustaan digitaalisiin medioihin – erityisesti sosiaaliseen mediaan. Tämä vaatii myös meiltä panostusta sekä oman että asiakkaidemme osaamisen tason jatkuvaan nostamiseen. Suomessa ja laajemminkin Euroopassa on nyt huutava pula ammattimaisista asiantuntijoista, jotka pystyvät auttamaan asiakkaita sosiaalisen median liiketoiminnallisten mahdollisuuksien ja haasteiden selättämisessä, sanoo N2:n perustaja Alex Nieminen. Osaamiskeskus kehittää sosiaalisen median liiketoiminnallista hyödyntämistä yrityksissä. Palvelutarjoomassa on räätälöityjä koulutuksia yrityksille, avoimia yleisötilaisuuksia sekä käytännön sosiaalisen median ratkaisujen suunnittelua ja toteutusta. Suurin murros markkinointiviestinnässä sitten mainonnan keksimisen Aiemmat markkinoinnin murrokset liittyivät pääsääntöisesti uusiin mediatyyppeihin ja internetkin sai ensin aikaan vain perinteisen mainonnan siirtymisen sinne bannereiden muodossa. Vasta hakusanamarkkinointi alkoi näyttää suuntaa siihen, miten netti muuttaa markkinoinnin rakenteita ja antaa valtaa kuluttajalle. Mutta nyt hakusanamarkkinointikin on jäämässä sosiaalisen median ja erityisesti Facebookin varjoon. – Olemme vasta nähneet muutoksen alun. Internetin pelimerkit tullaan jakamaan kokonaan uudestaan ja jakajana on Facebook. Yritysten tulee miettiä liiketoimintansa ja verkkopanostuksensa kokonaan uudella tavalla. Jokaisen [...]

Facebook jo nyt markkinoinnin kannalta tärkeämpi kuin Google Markkinointiviestintään erikoistunut N2 on perustanut sosiaalisen median kaupallisen hyödyntämisen koulutukseen, suunnitteluun ja toteutukseen erikoistuneen N2 Social Media Hub -osaamiskeskuksen. Keskuksen vetäjänä toimii sosiaalisen median suomalainen auktoriteetti, Digitaalinen Jalanjälki -kirjan kirjoittaja ja N2:n strategi Riku Vassinen (28, KTM). – Tuoreiden tutkimusten mukaan yli 90% suomalaisista markkinointijohtajista on lisäämässä...
Riku Vassinen (Strategi)
Riku Vassinen (Strategi)

Riku Vassinen (Strategi)

Nykypäivän markkinointi siirtyy yhä enemmän keskeytyksestä kohti palvelua. Silmäparien sijaan suosittelusta tulee markkinoinnin tärkein menestysmittari. Facebookista tulee verkkostrategian aloituspiste. Maailma muuttuu, Eskoseni.

Nykypäivän markkinointi siirtyy yhä enemmän keskeytyksestä kohti palvelua. Silmäparien sijaan suosittelusta tulee markkinoinnin tärkein menestysmittari. Facebookista tulee verkkostrategian aloituspiste. Maailma muuttuu, Eskoseni.
Palvelumuotoilutoimisto N2 Nolla
LINNANMÄKI VALITSI N2:N
LINNANMÄKI VALITSI N2:N

LINNANMÄKI VALITSI N2:N

Linnanmäki on valinnut uudeksi markkinointiviestinnän kumppanikseen suunnittelutoimisto N2:n. N2 valikoitui tehtävään tiiviin kilpailutuksen jälkeen, johon osallistui yhteensä kahdeksan toimistoa. “Linnanmäki on Suomen suurin turistikohde ja yksi Helsingin tunnetuimpia ja rakastetuimpia maamerkkejä. Brändi on jokaisen tuntema eikä jätä ketään kylmäksi mainostoimistossakaan. On hienoa päästä tekemään tätä yhteistyötä,” sanoo toimitusjohtaja Alex Nieminen. Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Risto Räikkösen mukaan Linnanmäelle haetaan uutta virtaa, uudenlaista näkyvyyttä ja uusia ideoita. “Kilpailutuksen kautta pyrimme löytämään dynaamisen kumppanin, jolla on tarjota tuoretta, haastavaa ja luovaa ajattelua. N2 osoittautui parhaaksi ratkaisuksi meille”, toteaa Räikkönen.

Linnanmäki on valinnut uudeksi markkinointiviestinnän kumppanikseen suunnittelutoimisto N2:n. N2 valikoitui tehtävään tiiviin kilpailutuksen jälkeen, johon osallistui yhteensä kahdeksan toimistoa. “Linnanmäki on Suomen suurin turistikohde ja yksi Helsingin tunnetuimpia ja rakastetuimpia maamerkkejä. Brändi on jokaisen tuntema eikä jätä ketään kylmäksi mainostoimistossakaan. On hienoa päästä tekemään tätä yhteistyötä,” sanoo toimitusjohtaja Alex Nieminen. Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Risto...
RIKU VASSINEN N2:N STRATEGIKSI
RIKU VASSINEN N2:N STRATEGIKSI

RIKU VASSINEN N2:N STRATEGIKSI

Suomen johtava sosiaalisen median asiantuntija Riku Vassinen (KTM) aloittaa lokakuun lopussa Suunnittelutoimisto N2:n strategina. Ennen siirtymistään N2:een, Vassinen on toiminut MySpacen Suomen maajohtajana sekä TBWA\DIEGON konseptisuunnittelijana. Riku Vassinen on myös kirjoittanut menestyksekkään modernia digitaalista markkinointia käsittelevän kirjan Digitaalinen Jalanjälki (Talentum 2010) yhdessä Antti Isokankaan kanssa. Rekrytoinnilla N2 vahvistaa entisestään toimiston asemaa digitaalisen markkinoinnin, ja erityisesti sosiaalisen median johtavana osaajana maassamme. “Tuoreiden tutkimusten mukaan *) mukaan suomalaisia markkinoijia kiinnostaa digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet kaikista markkinoinnin eri muodoista eniten. Lähes kaikki markkinoijat ovat myös panostamassa sosiaalisten medioiden hyödyntämiseen. Rikun liittyminen tiimiimme vahvistaa toimistomme osaamista tällä meille – ja asiakkaillemme – tärkeällä ja kasvavalla markkinointiviestinnän osa-alueella,” kommentoi Alex Nieminen. “Markkinointiviestintä on muuttumassa keskeyttämisestä yhä enemmän kohti palvelemista. N2:sen toimintatapa ja näkemys tästä muutoksesta edustaa tulevaisuutta ja haluan olla mukana tekemässä sitä tulevaisuutta,” sanoo Riku Vassinen. Lisätiedot: N2 Helsinki Oy, toimitusjohtaja Alex Nieminen, 0400 633110, alex@n2.fi *) Lähteet: MTL Barometri Q2/2010, Mainosbarometri 22.9.2010, Mainostajien Liitto.

Suomen johtava sosiaalisen median asiantuntija Riku Vassinen (KTM) aloittaa lokakuun lopussa Suunnittelutoimisto N2:n strategina. Ennen siirtymistään N2:een, Vassinen on toiminut MySpacen Suomen maajohtajana sekä TBWA\DIEGON konseptisuunnittelijana. Riku Vassinen on myös kirjoittanut menestyksekkään modernia digitaalista markkinointia käsittelevän kirjan Digitaalinen Jalanjälki (Talentum 2010) yhdessä Antti Isokankaan kanssa. Rekrytoinnilla N2 vahvistaa entisestään toimiston asemaa digitaalisen markkinoinnin, ja erityisesti...
Terja Salaspuro (Vastaava tuottaja)
Terja Salaspuro (Vastaava tuottaja)

Terja Salaspuro (Vastaava tuottaja)

Tulin mainosalalle tv-puolelta. Arvioin mainontaa edelleen tarvittaessa tv-tuottajan ja toimittajan silmin. Siitä on valtavasti hyötyä aikana, jolloin kaupalliset viestit ovat yhä useammin osa muuta sisältöä.

Tulin mainosalalle tv-puolelta. Arvioin mainontaa edelleen tarvittaessa tv-tuottajan ja toimittajan silmin. Siitä on valtavasti hyötyä aikana, jolloin kaupalliset viestit ovat yhä useammin osa muuta sisältöä.
Petra Väänänen (Tutkija, Planneri)
Petra Väänänen (Tutkija, Planneri)

Petra Väänänen (Tutkija, Planneri)

Toimin N2:ssa yhteiskunnan- ja kuluttamisen ilmiöiden tutkijana. Tehtäväni on havainnoida, ymmärtää ja tulkita kuluttajan maailmaa ja elämää. Uskon, että käyttäjähtöisen suunnittelun pitäisi olla kaiken suunnittelun lähtökohtä, mutta myöskin, että mukaan tarvitaan aina aimo annos luovaa rohkeutta toimivan ja kiinnostavan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Toimin N2:ssa yhteiskunnan- ja kuluttamisen ilmiöiden tutkijana. Tehtäväni on havainnoida, ymmärtää ja tulkita kuluttajan maailmaa ja elämää. Uskon, että käyttäjähtöisen suunnittelun pitäisi olla kaiken suunnittelun lähtökohtä, mutta myöskin, että mukaan tarvitaan aina aimo annos luovaa rohkeutta toimivan ja kiinnostavan lopputuloksen aikaansaamiseksi.