N2 Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio (kuvassa) kertoo, että toimiston tavoite oli tuplata myyntikatteensa viime vuonna. N2:n myyntikate oli viime vuonna 3 817 000 euroa, kun edellisellä tilikaudella vastaava luku oli 1 901 000 euroa.
“Rima jäi heilumaan, mutta yli mentiin”, Nurmio sanoo tiedotteessa.
“Kesällä uskoimme vielä kovempaan kasvuun, mutta muutaman ison projektin siirtyminen vei pohjan vielä kovemmalta nousulta.”
Liikevoittoa N2 teki 550 000 euroa. Taantumavuonna 2009 tulos oli niukasti positiivinen.
“Kasvuun voi olla kohtuullisen tyytyväinen, mutta tulostasoon ei, 15 prosentin taso ei ole riittävä. Oikeampi taso asiantuntijabisneksessä on 25 prosenttia. Tähän pyritään jo tänä vuonna. Alalla tuntuu olevan vallalla käsitys, että kunhan tehdään edes voittoa, niin melko hyvin pyyhkii.”
N2:n palkkalistoilla on yhteensä 36 henkilöä. Nurmion mukaan nuppilukua kasvatetaan rekrytoinneilla koko ajan.
Ezpan kasvusta kertonut juttu herätti M&M:n keskustelupalstalla keskustelua myyntikatteen määrästä per nuppi. Nurmion mukaan kasvuyrityksissä myyntikatetta per nuppi pitää laskea vuoden lopun henkilöstömäärän sijaan keskimääräisellä henkilöstömäärällä. N2:n keskimääräiseksi henkilöstömääräksi tulee 28.
“Eli myyntikate per nuppi meillä oli 136 000 euroa”, Nurmio kertoo.
Nurmio kertoo toimiston budjetoineen tälle vuodelle myyntikatteen 50 prosentin kasvun.
“Tarkoitus ei ole ottaa etunojaa rekryissä kannattavuuden kustannuksella, vaikka vahva tase antaisi siihenkin mahdollisuudet. Mennään laatu ja kannattavuus edellä. Uusista nimistä kerromme ensi viikolla”, Nurmio sanoo.
Osan kasvusta selittävät N2:n uudet asiakkuudet, kuten Elisa, Norwegian ja Linnanmäki.
“Emme ole julkistaneet kaikkia asiakkaitamme, emmekä tee niin jatkossakaan. Nämä tulevat sitten julkisuuteen, kun asiakkaille tehdyt uudet linjaukset alkavat näkyä mediassa. Tai sitten niitä ei kerrota lainkaan, sillä teemme myös puhtaasti strategiatyötä, minkä julkistaminen ei ole sopivaa. Vastoin yleistä käsitystä Elisa ei ole suurin asiakkaamme, eikä se ole myöskään eräs tunnettu puhelinvalmistaja.”

Kommentoi