Vihreät on valinnut uudeksi markkinointiviestinnän kumppanikseen suunnittelutoimisto N2:n. Yhteistyön on tarkoitus kattaa sekä eduskuntavaalit 2011 että vuoden 2012 kunnallis- ja presidentinvaalit. “Tutkimuksissa potentiaalinen kannatuksemme on kovempi kuin kahdella nk. suurista puolueista, ja nyt sen pitäisi alkaa näkyä myös vaalituloksissa. Kasvupotentiaalin lisäksi meillä on kiire. Ilmasto, köyhyys ja uusi kestävämpi talous vaativat ratkaisuja pian. Meillä ei ole enää aikaa odottaa, läpimurto yhdeksi suurista on tehtävä nyt. Tähän tiukkaan haasteeseen päätimme valita kumppaniksemme dynaamisen ja luovan N2:n, jolta tulemme vaatimaan paljon”, toteaa Vihreiden kampanajapäällikkö Ville Tuominen.
“Vihreät on meille erittäin mieluisa asiakas. Seuraaviin vaaleihin mentäessä lähtötilanne Vihreillä on näkemyksemme mukaan hyvä, mutta kampanjatiimi on erittäin vaativa eikä tyydy perussuoritukseen myöskään markkinointiviestinnän osalta. Uskomme, että tulemme yhdessä tekemään modernia, rohkeaa ja tuloksellista kampanjointia,” sanoo N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen.

Kommentoi